Olin viettänyt jo muutamia pidempiä aikoja ulkomailla ja toiminut leiriohjaajana Suomessa, joten kun näin ilmoituksen hakea kesätöihin Yhdysvaltoihin, ilmoittauduin heti. Aloitin hakemuksen tekemisen joululomalla enkä vielä siinä vaiheessa osannut ajatella, mikä leiri minua kiinostaisi tai mitkä ylipäätänsä olisivat edes vaihtoehtoni. Olin kuitenkin innoissani jo pelkästä ajatuksesta, joten hakemuksen tekeminen oli sujuvaa ja todellakin vaivan arvoista, vaikka kirjoittamista olikin aika paljon. 

Leiri Connecticutissa kiinnostui hakemuksestani ja sovimme Skype-haastattelusta helmikuun tienoilla. Jännitin haastattellua, mutta jännitys osoittautui täysin turhaksi: haastattelija oli todella mukava ja juttutuokiomme sujui luontevasti rupatellen.

Haastattelun päätteeksi minule tarjottiin heti leiriohjaajan paikkaa, mikä tarkoitti, että minut sijoitettaisiin omaan ryhmään ja pääsisin mukaan jakamaan leirin ilot ja haasteet koko leirin ajan. Otin siltä istumalta paikan iloisena vastaan. Ja siitä kyseisestä haastattelijasta tuli muuten tärkeä tuki kesän aikana – minulla oli siis luottohenkilö, jonka puoleen pystyin aina kääntymään. 

Minulla ei ollut aiempaa kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelystä. Tiesin, että saan perehdytyksen paikan päällä ja tietoa jo etukäteen, mutta käytäntö on tietenkin aina eri asia. Ilmeisesti haastattelija kuitenkin vakuuttui asenteestani. Lähdin siis todellakin tietämättä, mitä tulisi vastaan, mutta olen lähdöstäni todella onnellinen.  

Itse leirillä yhdessä ryhmässä oli neljästä kahdeksaan leiriläistä ja neljästä kuuteen ohjaajaa. Osa ohjaajista oli vastuussa aktiviteeteista päivän aikana ja osa hoiti muita päivittäisiä asioita. Jokainen sai myös vuorollaan vapaavuoron. Leirillä oli koko ajan ammattilaisia, jotka kantoivat päävastuun. Vaikka siis vapaaehtoisilta ohjaajilta odotettiin oma-aloitteisuutta ja vastuunkantoa, niin koskaan en ollut tilanteissa yksin ilman taustatukea.

Elimme leiriläisten mukana päivän jokaisessa hetkessä, autoimme arkipäiväisissä asioissa syömisestä peseytymiseen. Hoitotyö tuntui todella luonnolliselta yllättävänkin nopeasti, ja huomasin nopeasti, kuinka nautin työnteosta, jolla ilmiselvästi oli välitön vaikutus leiriläisten kesäkokemukseen. 

Leirillä oli osallistujia n. kymmenvuotiaista vanhuksiin asti. Itse olin ryhmässä, jossa osallistujat olivat 13–30-vuotiaita. Noin puolet leirin 130 työntekijästä oli muualta kuin USA:sta.

Niin leiriläisistä kuin toisista työntekijöistäkin muodostui tärkeitä ystäviä kesän aikana. Aito ilo näkyi meissä kaikissa – niin kuin myös väsymys ja uupumuskin. Viikkoihin mahtui haasteita, ja kärsivällisyyttä koeteltiin monet kerrat, mutta se oppimisen määrä oli aivan huikea. Ei tuollaista oppia saa mistään muualta. 

Olin Yhdysvalloissa yhteensä 12 viikkoa, mukaan lukien 8 viikkoa töitä leirillä. Sain leiriohjaajan töistä viikon lomaa ja leirin päätyttyä vietin toisen viikon reissulomaa. Loppuaika meni koulutuksessa. 

Kesätöitä varten hankittava viisumi sallii kuukauden matkustamisen leiripestin päätyttyä, mutta itse reissasin vain viikon, koska koulun alku Suomessa odotti. Mutta tuo viikko oli sekin aivan ihana: lähdin kahden irlantilaisen ja yhden britin kanssa New Yorkiin ja Bostoniin.

Jos, ja kun, lähden ensi vuonna uudestaan, niin ehdottomasti varaan enemmän aikaa leirin jälkeiselle matkustamiselle.

Opin arvostamaan arkipäiväisiä asioita. Kehitysvammaisten kanssa työskentely oli rankkaa, mutta todella palkitsevaa. Se aito ilo pienistä asioista tarttui meihin kaikkiin, ja toivottavasti pystyn pitämään siitä kiinni vielä pitkään omassa arjessani. Koko kesä oli yhtä tunteinen vuoristorataa työn vaativuuden takia, mutta leiriyhteisö itsessään oli kuin yksi iso perhe, josta löytyi aina tukea ja tsemppiä. 

Voin aidosti sanoa, että kesästä jäi käteen monta uutta, todellista ystävää. Ja silläkin uhalla, että tämä kaikki kuulostaa kovin kliseiseltä, niin pakko todeta, että vasta kotiin tultuani osaan arvostaa kokemustani sen ansaitsemalla tavalla. Ne ryhmätyötaidot, avun pyytämisen ja tarjoamisen taito ja uusiin tilanteisiin sopeutumisen taito ovat varmasti jotakin, mistä on minulle hyötyä tulevaisuudessakin. Niin ikään joustavuus oli yksi kesän tärkeimmistä opeista. Kun eletään mökissä n. 20 ihmisen kanssa ja kaikki käyttävät yhteisiä kylpyhuoneita, on pakko olla joustava.

Opin myös arvostamaan omaa aikaani ja ymmärsin jälleen, miten suomalaien persoonani onkaan. Ymmärsin kuitenkin samalla, miten se suomalainenkin persoona joustaa ja muuttuu tilanteen mukaan. 

Suosittelen ehdottomasti tätä mahdollisuutta kaikille, joilla vain on mahdollisuus lähteä. Ihan sama, minne menee, kokemus on varmasti huikea: asiat järjestyvät aina, saat perspektiiviä omaan elämääsi ja opit valtavasti itsestäsi!

Iida lähti kesätöihin samaiselle leirille myös kesällä 2018! 

Lue lisää leiriohjaajan työstä ja ominaisuuksista, jota leiriohjaajilta odotetaan.

Kiinnostuitko kesätöistä Yhdysvalloissa? Laita meille viestiä tai tule käymään, niin saat vastaukset kysymyksiisi ja tukea hakuprosessiin - maksutta!

Ota yhteyttä