Mun osalta reissun upeimmat fiilikset liittyi merikilpikonnan kanssa snorklailuun. Oon eläinrakas tyyppi ja vaikka oonkin nähnyt useita eläimiä luonnossa, niin Galapagossaarilla kilpikonnan kanssa samaan tahtiin uiminen kirkkaassa vedessä on niitä hetkiä, joita en ikinä tuu unohtaa.

Se oli pelkästään upea kokemus. En oo ehtinyt missään näkemään niin koskematonta luontoa, jota reitin varrelta löytyi. Maisemat oli niin kauniita, että välillä teki mieli pysähtyä pelkästään niidenkin takia, vaikka yleensä odotettu syy pysähtymiselle oli vaan pieni huilaustauko. Lares Trekissä on jo korkeuserojen puolesta haastetta, mutta reitistä selviää kyllä kuka tahansa, kunhan asenne on kunnossa.

Vaikka sain itse pienen päänsäryn sinä päivänä, jolloin noustiin korkeimman kohdan yli (vajaa 5000 m), niin olo helpotti heti, kun päästiin tulemaan alas päin. Noissa korkeuksissa saattaa aina tulla jotakin vastaavaa, mutta kun mukana on ammattitaitoinen opas, ei meidänkään porukassa kenenkään tarvinnut huolehtia turhia: opas kyllä pitää huolen, jos jonkun oireet kielivät jostakin vakavammasta, johon pitäisi reagoida.

Päivittäisen vaeltamisen määrä vaihteli, mutta päivänä, jolloin kiivettiin reitin korkeimman kohdan yli, tunteja kertyi 8 – ja siihen tauot päälle. Vaelluksen aikana nukuttiin teltoissa, mutta niitä ei tarvinnut itse kantaa, sillä ryhmän mukana oli sekä kantajia että aaseja ja laamoja roudaamassa ryhmän tavaroita.

Vaellusaamuina oli muuten upea herätä laaksojen keskeltä teltasta. Loppujen lopuksi ainakin itse koin Lares Trekin vaelluksen ja maisemat jopa upeampana kokemuksena, kuin itse Machu Picchun näkemisen.

1. Kamera. Lares Trek on upein ja kaunein vaellusreitti, jonka oon koskaan taivaltanut. Muistan, kun vaelluksen aikana hämmästelin useampaan otteeseen sitä, miten jokasuuntaan maisemat on koko ajan niin päräyttäviä. Vaikka niista maisemista nauttiikin myös ilman kameraa, on kuvien kautta maisemiin kiva palata vielä myöhemminkin.
2. Musiikkia. Vaikkakin tuon paikan kauneus, rauhallisuus ja hiljaisuus viehättää, ainakin itse tykkäsin kuunnella ajoittain vaelluksen aikana myös mielimusiikkiani. 
3. Positiivinen asenne. Vaelluksen korkein ylitys tulee olemaan n. 5000 metrin korkeudessa, jossa hengitys on tietysti normaalia raskaampaa. Nousu noihin korkeuksiin on jo huomattavasti haasteellisempaa kuin tasaisella käppäily, mutta reitti ei missään nimessä ole ylitsepääsemätön, vaikket olisikaan huippu-urheilija, tai edes kokenut vaeltaja. Meidänkään porukasta kukaan ei keskeyttänyt, ja oppaat hoitivat hyvin taukojen avulla sen, että kaikki pysyi samassa tahdissa. Positiivinen asenne auttaa pitkälle oman itsensä jaksamisen lisäksi myös tsemppinä muille.

Yllättävä, rauhallinen, uniikki, hauras ja erikoinen.

Jokainen reissaaja voi osaltaan omilla valinnoilla vaikuttaa melkeinpä kaikkeen, mutta asioita ei tarvitse edes ajatella niin kovin monimutkaisesti: jo pelkästään luonnosta, muista sekä itsestä huolehtimallakin pärjää jo pitkälle. Esimerkiksi vaelluksella omat eväät syötyään olis helppo nakata roskat luontoon, mutta se ei todellakaan oo iso vaiva laittaa niitä takas reppuun, josta ne on kaivettukin – ne on helppo tyhjentää sieltä pois roskikseen, sit kun pysähdytään.

Täytä vesipulloa uuden muovipullon ostamisen sijaan, ja isojen ketjujen sijaan, käytä paikallisia palveluita ja syö paikallisissa ravintoloissa. 

Lentoyhtiöissäkin on tietty eroja, ja sen valinnalla voit taas vaikuttaa jo vähän lisää. Tällä reissun opin itse, että esimerkiksi KLM:llä on CO2ZERO-projekti, jonka puitteissa on mahdollista kompensoida omia lennoilla aiheuttamiaan hiilidioksidpäästöjä. Homma oli vieläpä paljon halvempaa kuin kuvittelin: Helsingistä Quitoon, Ecuadoriin vain 12 €.

Vielä en ole löynyt mitään lukkoon, mutta uskoisin, että seuravaan reissuun tulee liittymään snorklaus tai sukellus, sillä innostuin tällä reissulla suuresti siitä, millainen elämä pinnan alla on. Malediivit houkuttelee kovasti sukelluksen puolesta.