Vaikka sain itse pienen päänsäryn sinä päivänä, jolloin noustiin korkeimman kohdan yli (vajaa 5000 m), niin olo helpotti heti, kun päästiin tulemaan alas päin. Noissa korkeuksissa saattaa aina tulla jotakin vastaavaa, mutta kun mukana on ammattitaitoinen opas, ei meidänkään porukassa kenenkään tarvinnut huolehtia turhia: opas kyllä pitää huolen, jos jonkun oireet kielivät jostakin vakavammasta, johon pitäisi reagoida.
Päivittäisen vaeltamisen määrä vaihteli, mutta päivänä, jolloin kiivettiin reitin korkeimman kohdan yli, tunteja kertyi 8 – ja siihen tauot päälle. Vaelluksen aikana nukuttiin teltoissa, mutta niitä ei tarvinnut itse kantaa, sillä ryhmän mukana oli sekä kantajia että aaseja ja laamoja roudaamassa ryhmän tavaroita.
Vaellusaamuina oli muuten upea herätä laaksojen keskeltä teltasta. Loppujen lopuksi ainakin itse koin Lares Trekin vaelluksen ja maisemat jopa upeampana kokemuksena, kuin itse Machu Picchun näkemisen.