Oletko valmis reissaamaan pitkin Albanian rivieraa, vaeltamaan vuorilla, testaamaan koskenlaskua Valbona-joella, seilaamaan Komani-järvellä ja bongaamaan kotkia Lurën kansallispuistossa? Albanian matkalla on mistä valita! Suurin murheesi tuleekin todennäköisesti olemaan se, ettei aikasi tahdo riittää kaikkien näiden upeiden aktiviteettien toteuttamiseen.
Kysy Albanian matkoista
Monimuotoinen Albania
Montenegron, Kosovon, Pohjois-Makedonian ja Kreikan rajanaapuri Albania on yhä monelle reissaajalle tuntematon kohde. Vuosikymmenien ajan jatkuneen eristyksen jälkeen maa on kuitenkin vihdoin avannut ovensa muulle maailmalle ja samalla alueesta on tullut yksi Euroopan uusista kiehtovista matkakohteista.
Albania on eri rakennustyylien ja vaikutteiden ihastuttava tilkkutäkki, jonka ulkoasussa heijastuvat maan myrskyisä ja monivivahteinen historia. Albanian kaakkoisosissa, Korçëssa ja Voskopojëssa, näet kirkkoja ja luostareita, joiden vaikuttavat freskot on tehty keskiajalla. Ottomaanien valtakunta on puolestaan jättänyt jälkensä moskeijiohin ja rukoushuoneisiin esimerkiksi Beratissa ja Gjirokastërissa. Pääkaupunki Tirana on sen sijaan sekoitus tätä kaikkea ja vaikkei historia olisikaan se sinun juttusi, niin tylsää hetkeä sinulle ei taatusti ehdi tulemaan!
Albanian matkalla et välttämättä törmää samoihin brändeihin kuin useimmissa isoissa Länsi-Euroopan kaupungeissa - et edes McDonaldsiin. Tiranassa toimii pikaruokaravintolaketju nimeltään Kolonat, jonka logo muistuttaa paljon McDonaldsia, mutta hampurilaisten lisäksi näissä ravintoloissa voi tilata spagetti bolognesea ja kreikkalaista suvlakia. Maan pääkaupunki (ja samalla maan ainoa suurempi kaupunki) kätkee sisälleen myös joukon baareja ja yökerhoja. Lisäksi Tirana on täydellinen kohde, jos haluat viettää aikaa kierrellen museoissa tai gallerioissa.
Liikkuminen Albaniassa
Albaniasta on hyvät bussiyhteydet naapurimaihin, mutta ainut kansainvälinen junayhteys kulkee Montenegron Podgoriaan ja sitä käytetään pääasiassa rahtikuljetuksiin. Italiasta ja Kreikasta Albaniaan pääsee lautalla, kun taas Albanian sisällä suosituimmat matkustustavat ovat bussit, minibussit ja jaetut taksit. Jos paikallisen liikennesysteemin navigointi tuntuu tuottavan päänvaivaa, et ole todennäköisesti yksin. Taksiin hyppääminen saattaa tuntua erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta ja onneksi myös tämä on Albaniassa todella edullista.
Välimeren ruokavaikutteita
Albanian ruokakulttuuri on sekoitus Välimeren ja Balkanin perinteitä: joillain alueilla suositaan oliiviöljyä, vihanneksia ja kalaa, toisilla taas filo-leivonnaisia ja grillattua lihaa. Adrianmeren rannikkokaupungeissa syödään paljon katkarapuja, simpukoita, kummeliturskaa ja muita mereneläviä, kun taas järvien läheisyydessä suositaan karppia ja taimenta. Lähestulkoon jokaisesta kaupungista löydät myös erilaisia versioita itämaisista pikaruoista, kuten qoftaa ja byrekiä. Lisäksi lammas on erittäin suosittua.
Tervehdykset ja ilmaisut
Useimmissa Euroopan maissa nyökkäys tarkoittaa "kyllä" ja pään pudistaminen tarkoittaa "ei". Albaniassa - samoin kuin joissakin muissa Balkanin niemimaan maissa - pään pudistus tarkoittaakin myöntymistä, kun taas kulmakarvojen kohotus yhdistettynä kielen maiskautukseen tarkoittaa ei. Albanian matkalla kannattaa siis pysyä tarkkana tämän suhteen!
Varaa aika maksuttomaan matkasuunnitteluun